09 24 24 328

Olen saanut viime aikoina kyselyitä miten tällainen keski-ikäinen pysyy näin hyvässä kunnossa. Olen hämmästynyt näistä kohteliaisuuksista, koska eihän sitä itse tuolla tavoin katso peiliin:-) Päätin nyt kuitenkin kirjoittaa aiheesta.

Keski-ikäinen, siinä sana jota olen ’makustellut’ jonkin aikaa sillä 50 alkaa olla lähempänä kuin 40. Se myös alkaa tuntua siltä jo siinä määrin että omatreeni ja työ liikunnan parissa on saanut uusia ulottuvuuksia. Palautuminen on hidastunut, voima näyttää katoavan salaperäisesti ja lihasmassan korvaa rasva. Apua!

Miten sitten tälläinen kypsään ikään ehtinyt nainen treenaa? Jos voi yksinkertaistaa niin mahdollisimman monipuolisesti. Näin keho ehtii palautumaan paremmin mutta saa kuitenkin tarpeeksi ärsykettä.

Salitreeni on aivan ehdoton sillä jo voimatason säilymiseen saa taistella kunnon voimatreenin kerran viikossa mielellään kaksi harjoitusta. Näin, jos haluaa mahdollisimman monipuolisen treenin sekä mahdollista lihasmassan kasvua (tähän toki vaikuttaa myös muut asiat kuten ruokavalio). Pidän toistomäärät lyhyinä 6-10 ja yritän vääntää rautaa kuunnolla. Salilla treenaan paljolti perusvoimaliikkeitä sillä näistä saan parhaiten omaan kehooni ärsykettä. Valitsen liikkeet myös niin ettei samoja kyykkyjä esiinny sillä viikolla omilla tunneillani. Näin saan monipuolista liikeärsykettä.

Omat ryhmäliikuntatuntini ovat paljolti kestävyyspainotteisia, jonka lisäksi viikkooni mahtuu 1-2 juoksulenkkiä. Talvella, jos lumitilanne suosii,  käyn hiihtämässä juoksun sijaan. Murtomaahiihto on ollut aina lähellä sydäntäni ja onneksi Keravalla pääsee helposti kunnon laduille. Nämä treenit takaavat lihaskestävyyden, jota tarvitsen paljolti työssä suojaamaan niin rasitusvammoilta kuin pitämään puheen selkeänä mikkiin vaikka syke nousee. Olen entinen kestävyysurheilija joka on varmaan pääsyy siihen että olen selvinnyt tähän ikään tässä ammatissa ilman suurempia vammoja.

Sitten siihen tärkeinpään; palautumiseen, joka käy vuosi vuodelta vaikeammaksi. Onneksi viikkooni mahtuu yksi kehonhuoltotunti, jota ilman olisi aika jäykkää sillä en todellakaan venyttele ilman ohjausta. Näin ollen oma vetämä tunti on loistava pakote. Arvostan suuresti niitä treenaajia, jotka venytelevät iltaisin katsoessaan telkkaria sillä itse röhnötän autuaasti sohvalla ilman ajatustakaan kehoa huoltavista toimenpiteistä.

Yritän myös päästä viikoittain uima-altaaseen, sillä vesi on minulle meditatiivinen elementti. Se siis palauttaa kehoani, puhdistaa mieltäni sekä lymphaa todella tehokkaasti. Käyn myös hieronnassa ja alipainehoidossa pari kertaa kuukaudessa. Näillä eväillä pidän kurissa turhan turvotuksen ja lisään treenitehoa.

Viikon treenit koostuvat siis omien töiden mukaan. Sijoittelen niitä sopivasti maustamaan viikkoa. Thainyrkkeily (suuri rakkauteni) on viime aikoina jäänyt vähemmälle mutta aina kun on mahdollisuus yritän päästä ´taistelemaan´.  Omat treenit ovat myös monesti mielen treenejä sillä teen sitä mikä tuntuu hyvälle ja jonka tiedän sopivan tilanteeseen.

Toivottavasti tämä vastasi kysymyksiinne. Ikähän on vain numero joten me kaikki voimme olla juuri sen ikäisiä mikä hyvälle tuntuu.

Treeni-iloa kypsät naiset!

Annuski