050 46 81 756

Luit oikein – riemua! Onnistumisen iloa, muiden kanssajumppaajien hymyjä, ohjaajan hihkuntaa upeista  suorituksista, yleistä puhinaa ja tekemisen meininkiä. Tätä juuri on parhaimillaan onnistunut tunti, jolta poistutaan onnellisina ja jolle palataan aina uudelleen hakemaan tuota fiilistä.

Olen viime aikoina tarkkailut tunnilla olijoita ja miettinyt mikä vetää tunnille viikosta toiseen, vuodesta toiseen. Miksi minä valitsen jumppatunnin salitreenin sijaan? Se on minulle se tsemppi, tunnilla tulee puristettua itsestä irti enemmäin kuin salin puolella. Hyvän ohjaajan oikein lausutut voimasanat ja muiden jumppaajien puristus vaan toimivat omaan jaksamiseen parhaiten. Pidän myös salitreenistä mutta tarvitsen piiskaajan, jonka kanssa tulee tehtyä ekstra 4 toistoa.

Ryhmäliikunnan kautta tulee monipuolista liikuntaa sillä ohjelmat vaihtuvat säännöllisesti. Meidän FitnesSpa:n omat tunnit vaihtuvat 6-7 viikon välein ja LesMills tunnit 3 kk välein. Oikein rakennettu oma viikkojärjestys tuo vaihtelua kehon äsykkeisiin. Toisin sanoen älä käy aina samoilla tunneilla vaan tutustu rohkeasti erilaisiin tunteihin, jotta saat lihaskuntoa, liikkuvuutta ja aerobista treeniä. Yllätä kehosi aina uudestaan ja huomaat muutoksen nopeasti. Uppoudu tunnin fiilikseen niin huomaat miten hauskaa se on. Vaikka kyse on ryhmäliikunnasta niin jokainen tekee oman kuntonsa mukaista harjoitusta.

Näin ohjaajan kannalta ryhmäliikuntatunnin vetäminen on haastavaa, koska asiakaskunta on kovinkin eri kuntoista ja mieltymyksiä on joka lähtöön. Meidän ohjaajien tehtävänä on luoda elämyksiä, joista jää hyvä positiivinen vire. Oli se sitten pakarassa tuntuva kuumotus tai jonkin muu hyvän fiiliksen tuoja tunnin jälkeen. Itselleni kunnon hiki ja lihaksissa polte on fiilis, joka saa palaamaan tietyille tunneille uudestaan. Myös uudet ohjelmat innostavat, varsinkin miten ne tulevat tuntumaan kehossa ja mitä ne saavat aikaan. Nyt maaliskuussa pyörähtävät käyntiin uudet ohjelmat LesMills-tunneilla; Sh’Bam, BodyPump, BodyCombat ja GritStenght. Huh huh, keho kiittää vahvistuen.

Ihanat naiset, ei muuta kuin jumpalle!

terkuin, Annuski