09 24 24 328

Kolmetoista vuotta on hurahtanut siitä, kun ostin naisten liikuntaklubin liiketoiminnan Eeva Vahlalta. Kolmekymmentä vuotta on kulunut siitä, kun Piukat Paikat avattiin. Siellä minä aloitin vastaanotossa lukion ohella. Myöhemmin Piukat Paikat väistyi Naisten Liiikuntaklubin alta sille emme haluneet enää kuulua ketjuun vaan olla itsenäinen liikuntakeskus.

Osa teistä on treenannut tuolta 1989 asti ja muistaa minut ensin vastaanotosta ja myöhemmin ryhmäliikuntaohjaajana sekä kuntosalivastaavana kesäisin. Tein siis näitä töitä aina opiskelun ohella ja vielä myöhemminkin, kun olin Nokialla töissä. Sitten tulivat vuodet ulkomailla ja lapsia. Kun muutimme Suomeen tuolloin kolmetoista vuotta sitten, halusin tehdä kokopäiväisesti töitä liikunnan parissa ja näin syntyi FitnesSpa.

Vuodet liikuntakeskusyrittäjänä eivät aina ole olleet ruusuilla tanssimista mutta TE rakkaat asiakkaat olette tehneet siitä ikimuistoisen ja äärimmäisen antoisan kokemuksen. Onnellisimmat ja tärkeimmäit hetket minulle ovat asiakkaiden onnistumiset ja onnellinen hymy. Oli se sitten hyvä treeniohjelma, painonpudotus, onnistunut jumppa tai jokin muu asia, josta näen miten hyvällä mielellä meiltä lähdetään kotiin. Silloin tästä työstä tulee minulle palkitsevaa!

Haluan siis kiittää teitä sydämestäni luottamuksesta näiden vuosien aikana. Kiitos, että olitte asiakkaitani!

On myös helppo jättää FitnesSpa uusien yrittäjien käsiin, jotka varmasti luovat teille antoisia ja upeita treenihetkiä täällä. Pitäkää kiinni siitä hyvästä fiiliksestä, josta FitnesSpa on tunnettu ihan ympäri Suomen!

Piristäviä treenihetkiä toivotellen,

annuski